Säästövinkit
Kerrostalokoti

Miksi energian hallinta kannattaa?
Säästät rahaa, tehostat sähköverkon toimintaa ja vähennät päästöjä, kun käytät sähköä oikeaan aikaan.
Sähkönkulutuksen joustot kodeissa, yrityksissä ja kunnissa ovat entistä tärkeämpiä, sillä sähköntuotantomme on muuttunut entistä enemmän säästä riippuvaiseksi. Käytämme yhä enemmän Pohjoismaissa tuotettua uusiutuvaa sähköä, jolloin sähköntuotannosta syntyvät päästöt ovat pienentyneet. Muutoksen myötä sähkön hintavaihtelut ovat kuitenkin lisääntyneet.
Sähkön hintaan vaikuttaa sähkön tuotannon ja kulutuksen määrä. Edullisimmillaan pörssisähkön hinta on jopa negatiivinen, kun toisena hetkenä saunan lämmitys voi maksaa monta euroa. Jos pystyt ajoittamaan kulutusta edullisille tunneille, voit säästää.
Taloudestaan tarkka seuraa hintaa ja ohjaa mahdollisimman paljon kulutustaan niihin hetkiin, jolloin sähkö on edullisimmillaan. Sähkön hinta vaihtelee 15 minuutin välein, ja pörssisähköä ostava sähkönkuluttaja voi säästää helposti rahaa ohjaamalla sähkönkäyttöään edullisemmille hetkille. Sähkönkulutus on suurinta arkiaamuisin ja iltaisin, jolloin hinta on usein myös korkeimmillaan, joten näiden aikojen välttäminen voi tuoda säästöjä. Talvella sähkönkulutusta kannattaa pitää silmällä erityisen tarkasti, sillä silloin energiaa kuluu lämmitykseen reippaasti enemmän kuin lämpimämpinä vuodenaikoina.
Oikea-aikainen käyttö hyödyttää myös muita, kun sähköverkko toimii paremmin. Sähköjärjestelmän toiminta edellyttää, että sähköverkkoon syötetään sähköä yhtä paljon kuin sitä käytetään – sekunnilleen. Pohjoismaiset sähkömarkkinat takaavat sen, että meillä ja naapurimaissamme sähköä on tarjolla kaikkien tarpeisiin.
Sähkön oikea-aikaisella käytöllä nykyistä sähköverkkoa käytetään tehokkaammin, millä voidaan välttää sähköverkon vahvistustoimia. Loppupeleissä sähkön käyttäjät maksavat verkon vahvistamisesta aiheutuneet kustannukset siirtoyhtiön perimissä maksuissa. Myös ympäristö kiittää, kun fossiilista sähköntuotantoa ei tarvita huippukulutusta kattamaan.
Ajoittaminen hyödyttää kaikkia. Vaikka oma sähkösopimus olisikin kiinteähintainen, ajoittaminen kannattaa silti. Kaikkien sähkösopimusten hinnoittelu perustuu pitkällä aikavälillä sähkön pörssihinnan ennusteeseen. Jos hinta on korkea, myös tarjolla olevat pidemmät kiinteähintaiset sähkösopimukset ovat kalliita. Kun tarpeeksi moni kuluttaja ja yritys ajoittaa kulutustaan fiksusti, sopimusten hinnatkin laskevat.
Ohjaa siis kulutustasi sähkön hinnan mukaan. Hyödyt siitä itse, mutta vaikutat myös siihen, että kohtuuhintaista sähköä riittää koko Suomessa.
- Lue vinkit energian hallintaan kotona: LINKKI
- Lue vinkit energian hallintaan omakotitalossa: LINKKI
- Lue vinkit energian hallintaan taloyhtiössä: LINKKI
- Lue vinkit energian hallintaan pk-yrityksissä: LINKKI