Energiansäästöviikon nykypäivä: Sähköstä tuli osa arkea – sähkömarkkinoiden muutos näkyy kuluttajan valinnoissa
Energiakriisi teki sähkön hinnasta arkisen puheenaiheen. Samalla sääriippuvaisen tuotannon kasvu on lisännyt hintavaihtelua, tuonut markkinoille uusia sopimusmalleja ja saanut kotitaloudet seuraamaan sekä sähkönkulutuksensa määrää että sen ajoittumista.
Suomen sähköntuotanto on muuttunut nopeasti. Energiateollisuuden mukaan 96 prosenttia Suomessa tuotetusta sähköstä oli vuonna 2025 hiilidioksidineutraalia.
Tuuli- ja aurinkovoiman kasvu vähentää sähköntuotannon päästöjä, mutta tekee tuotannosta aiempaa riippuvaisempaa säästä. Tuulisina ja aurinkoisina hetkinä sähköä on tarjolla runsaasti, jolloin pörssisähkön hinta voi painua hyvin alas tai jopa negatiiviseksi. Kylmänä ja tyynenä aikana kysyntä puolestaan kasvaa samaan aikaan, kun tuulivoimaa on vähän tarjolla. Tällöin hinta voi nousta nopeasti. Korkeat ja negatiiviset hinnat ovat kuitenkin yleensä lyhytkestoisia.
Yksittäiset hintapiikit saavat paljon huomiota, vaikka vuosikeskiarvo kertoo markkinasta toisenlaisen kuvan, ja Suomen sähkönhinta on ollut Euroopan halvimpien joukossa. Vuonna 2025 tukkusähkö oli Energiaviraston vertailun mukaan Suomea halvempaa vain joillain Norjan ja Pohjois-Ruotsin alueilla.
Kulutuksen ajoitus vaikuttaa jo lähes joka toisen sähkölaskuun
Sähkön hinnan vaihtelu näkyy myös kotitalouksien sopimusvalinnoissa. Pörssisähkösopimusten osuus kasvoi vuoden 2021 lopun yhdeksästä prosentista 34 prosenttiin vuoden 2025 loppuun mennessä. Myös hybridisopimukset, joissa lopulliseen sähkönhintaan vaikuttaa sähkön käytön ajoitus, ovat yleistyneet.
”Kaikkiaan sähkönkäytön ajoittaminen vaikuttaa jo lähes joka toisen kotitalouden sähkölaskuun. Siten kotitaloudet ovat myös entistä tietoisempia sähkön hintavaihteluista, ja ovat nopeasti muutaman vuoden sisällä oppineet joustamaan sähkönkulutuksessaan hintojen perusteella. Myös mediassa sähkön hinta näkyy nykyään paljon laajemmin kuin aiemmin.” kertoo Energiaviraston erityisasiantuntija Johanna Kirkinen.
Eri sopimusmalleja voi vertailla Energiaviraston ylläpitämässä Sähkönhinta.fi-palvelussa. Sopimuksia vertaillessa on tarkasteltava hinnan lisäksi sitä, miten sopimuksen ehdot sopivat oman kotitalouden kulutukseen.
Yhtä parasta sähkösopimusta ei ole
Energiaviraston sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston tekemän tutkimuksen mukaan sähkösopimuksen valinta voi vaikuttaa kotitalouden vuotuisiin sähkökustannuksiin sadoilla euroilla.
”Kaikille kotitalouksille sopivaa yhtä parasta sopimusta ei kuitenkaan ole. Valinnassa on tasapainotettava odotettu hinta, hinnan ennustettavuus ja kotitalouden kyky kantaa riskiä”, toteaa Energiaviraston ekonomisti Jonatan Kanervo.
Pörssisähkö oli tutkimuksessa tarkastellulla ajanjaksolla keskimäärin edullisin vaihtoehto, mutta sen käyttäjän on pystyttävä sietämään voimakastakin hintavaihtelua. Kiinteähintaisessa sopimuksessa kuluttaja puolestaan maksaa osittain ennustettavuudesta: sähkön hinta ei laske heti markkinahinnan mukana, mutta myöskään äkillinen hintapiikki ei pääse yllättämään. Hybridisopimus sijoittuu näiden vaihtoehtojen väliin.
”Ennen sopimuksen valintaa kuluttajan kannattaa arvioida ainakin oma vuosikulutuksensa, mahdollisuutensa siirtää sähkönkäyttöä sekä se, kuinka suuren laskun kotitalous kestää poikkeuksellisen kalliin kuukauden aikana”, Kanervo kertoo.
Sähkö on aktiivinen osa kotitalouden arkea
Muutosta on tapahtunut myös kotitalouksien mahdollisuuksissa osallistua energiamarkkinoille tai tuottaa itse osan käyttämästään sähköstä. Aurinkosähkön tuotanto on yleistynyt sekä pientaloissa että taloyhtiöissä, liikenne sähköistyy sähköautojen korvatessa vanhat polttomoottoriautot, ja kotien lämmitys on sähköistynyt lämpöpumppuratkaisujen yleistyessä.
”Kotiakkujärjestelmien avulla kotitaloudet voivat nykyään osallistua jopa sähköverkon tasapainotukseen liittyessään aggregaattorin ohjauspalveluun. Kaikki huomioiden kotien mahdollisuudet tuottaa ja ohjata omaan sähkönkäyttöään on merkittävästi muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana.”, sanoo asiantuntija Veli-Matti Virtanen Motivasta.
Sähkömarkkinoiden muutos ei tarkoita, että jokaisen kuluttajan pitäisi seurata pörssihintaa vartti vartilta. Oman sopimuksen hinnanmuodostus, kotitaloutensa kulutuksen suuruus ja mahdollisuudet kulutuksen ajoittamiseen on kuitenkin hyvä tuntea. Sähkön hinnan seuraamisen ja sähkölaitteiden ajoituksen voi jättää automaation haltuun, sillä laitteiden sisältämät älyominaisuudet sekä erilaiset automaatioratkaisut ovat kehittyneet jättiharppauksin.
Sähköstä on tullut aktiivinen osa kotitalouden taloudenpitoa. Kuluttajan kannalta olennaista ei ole vain se, paljonko sähkö maksaa juuri nyt, vaan myös se, miten valittu sopimus toimii erilaisissa tilanteissa – esimerkiksi voimakkaasti heiluvien hintojen tai suuren lämmitystarpeen hetkellä – sekä millaiset mahdollisuudet ovat ajastaa sähkön käyttöä ja tuottaa sitä itse.
Sähkömarkkinoiden ja -tuotannon muutoksien myötä myös energiansäästö on muuttunut paljon niinä 30 vuotena, kun Energiansäästöviikkoa on vietetty. Enää ei ole oleellisinta sammuttaa lamput huoneesta lähtiessään, kuten vielä jotain vuosia sitten korostettiin. Nyt energiansäästön viestintä korostaa ennen kaikkea oman sähkönkulutuksen tuntemista, hallintaa ja ajoittamista.
Lähteitä:
- Uusiutuvan sähkön osuuden kasvu – 96 % sähköstä jo hiilidioksidineutraalia vuonna 2025 (uusiutuvaa ja ydinvoimaa) (Lähde energiateollisuus https://energia.fi/energiatietoa/energiantuotanto/)
- Sääriippuvaisen sähköntuotannon osuus (tuuli ja aurinko on kasvussa), tuulen osuus vuonna 2024 oli jo neljäsosa sähkön kokonaistuotannosta (lähde: tilastokeskus https://stat.fi/fi/tilasto/salatuo)
- Pörssisähkösopimusten osuuden kasvu viime vuosina (lähde: https://energiavirasto.fi/-/kulutuksen-ajoitus-vaikuttaa-jo-lahes-joka-toisen-kotitalouden-sahkolaskuun)
- Tutkimus sähkösopimuksista: https://www.kkv.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tutkimus-sahkosopimuksissa-on-isoja-eroja-valinta-voi-vaikuttaa-laskuun-satoja-euroja/